Ohjaaja-tuottaja Ulla Lappalainen:

Mahtava fiilis saada upea kukka-asetelma ja teatterille stipendi Hämeenlinnan Seudun Taideyhdistyksen Katupeili-juhlassa eilen illalla. Apurahat ja sponsorit  ovat kiven alla näinä niukkuuden aikoina. Siksi olemme iloisia ja onnellisia huomionosoituksesta, jonka tuen turvin voimme viedä Nora Akselinin kiusaamisesta toipumisesta kertovan näytelmän Kirjoita mulle pikkuveli hienoon päätökseen. 

Tiukka parin kuukauden harjoitteluputki on takana. Ensi-iltaan on enää muutama päivä. Lennossa on jouduttu vaihtamaan muutama näyttelijä pari kertaa, kun harjoitusaikataulut ovat käyneet mahdottomiksi rooliin jo nimetyille. Nämä haasteet on kuitenkin jo selätetty ja nyt vain viimeistelemme 10-vuotisjuhlavuoden toista ensi-iltaa.

Meillä Hykissä on ollut käsikirjoittajia omasta takaa. Nora Akselin on viides nuori, jonka käsikirjoitus päätyy Hykin teatterin lavalle. Hänen tekstissään minua kiinnosti sen elävyys ja puhuttelevuus, onnistuneet roolihahmot ja tuoreesti käsitelty koskettava aihe. 

Tekstistä, sen yksityiskohdista ja rakenteesta on keskusteltu Noran kanssa monta kertaa vielä harjoitusten alettuakin. Arvostan sitä, että käsikirjoittaja on tahtonut pitää kiinni muun muassa omasta hieman yllättävästä loppuratkaisustaan. 

Kiusaaminen on  vaikeasti karkotettavissa. Tekijäryhmämme jäsenistä melkein jokainen nuori on tullut ainakin vähän kiusatuksi. Kiusaaminen on asia, josta pitää puhua. Toivomme, että näytelmä virittelee kysymyksiä: En kai minä kiusaa? En kai sulje silmiäni kiusaamiselta? 

Kahdeksannen luokan lopussa, eli vähän päälle kolme vuotta sitten, liityin ”käsikirjoitusryhmään”, jossa meitä oli noin 10 Hykin oppilasta. Ideana oli, että jokainen tekee oman näytelmän, joka mahdollisesti tulisi Hykin teatteriin esitettäväksi. Silloinen versioni näytelmästä oli melko erilainen: juoni oli hyvin monimutkainen, henkilöitä oli tuplasti enemmän ja se oli kuin sekoitus salapoliisiseikkailua, fantasiaa ja realismia – hyvin sekava siis. Tuntui, että asia, jonka oikeastaan halusin sanoa, oli kielen päällä, mutten saanut sitä selkeäksi tekstiksi. Koska juttu oli vapaaehtoista, se jäi lopulta pois kokonaan, enkä tehnyt näytelmälle vuoteen mitään.

Vaikka pidänkin monipuolisista ja suurista asioista taiteessa, näytelmä Pahuus, jonka kävin katsomassa Helsingin kansallisteatterissa syksyllä 2012, teki vaikutuksen yksinkertaisuudellaan. Näin siinä tiettyjä efektejä ja asioita, joilla oli yhtäläisyyksiä näytelmäni kanssa. Pikkuhiljaa aloin kirjoittaa kohtauksia uudestaan, pyrkien yksinkertaisuuteen. Kirjoittelin niitä junamatkoilla kouluun, välitunneilla, kotona ennen nukkumaanmenoa ja odottaessani soittotunnin alkua. Lopulta Kirjoita mulle pikkuveli! tuli valmiiksi ja huomattavasti selkeämpänä.

Pohdin jonkin aikaa, ottaisinko yhteyttä Hykin teatterin ohjaajaan Ulla Lappalaiseen. Onneksi päätin tehdä sen ja lähetin joululoman jälkeen käsikirjoitukseni sähköpostissa. Siitä se sitten lähti. Oikeastaan koko ajan tämän vuoden tammikuusta syyskuuhun saakka, näytelmä on kehittynyt eri suuntiin ja olen muokannut sitä monta kertaa. Nimi on kuitenkin pysynyt alusta asti samana. Heti ensimmäisen tapaamisen jälkeen astuessani ovesta ulos, ajattelin: ”Sen nimeksi tulee Kirjoita mulle pikkuveli!”

Myös teema, kiusaaminen, on pysynyt samana alusta asti. Kiusaaminen on ajankohtainen ja vaikea asia etenkin nuorten keskuudessa. On tärkeää taistella sitä vastaan. Näytelmässä Henri on ollut kiusattuna viisi vuotta, eikä hänellä ole ystäviä. Hän joutuu tahtomattaan pahoinpitelytilanteeseen ja syylliseksi epäillyksi, jonka vuoksi vanhemmat lähettävät hänet nuorisokotiin. Vaikka näytelmän aihe on synkkä, tarinassa on valon pilkahduksiakin ja Henri kehittyy psykologisesti sen aikana.

Toivon, että näytelmä herättää ajatuksia katsojissa ja että ajatukseni toimii näyttämöllä. Käsikirjoittaminen on kehittänyt kirjoittajana ja projektin seuraaminen on opettanut paljon teatterin eri osa-alueista. Hieno kokemus!